12.7.2020 Pääseekö ajamaan?

Elokuun puoliväliin 16. päivään saakka nettiajanvarauksen voi tehdä:

  1. Sarjakorttilaisen ajanvaraus 1 tunti ennen haluttua saapumisajankohtaa
  2. Kerta-ajot 2 tuntia ennen haluttua saapumisajankohtaa
  3. Ajopaketit ja ryhmävarauksen kerta-ajoille 24 tuntia ennen haluttua saapumisajankohtaa

 

Nettiajanvarauksesta voi tehdä varauksen vain niille ajankohdille, jolloin meillä ei ole muita varauksia tai olemme ilmoittaneet olevamme auki. Ajanvarausta ei pysty tekemään päällekkäin muiden varauksien kanssa, Jos emme ole paikalla, niin aikaa ei pysty varaamaan kyseiselle ajankohdalle.

Suosittelemme aina tekemään ajanvarauksen netin kautta. Puhelimeen emme pysty aina vastaamaan, minkä vuoksi ohjaamme asiakkaat tekemään ajanvarauksia netin kautta.

 

Ajamaan ilman ajanvarausta?

Vaikka suosittelemme nettiajanvarauksen tekemistä, niin ajamaan pääsee ilmoitettujen aukioloaikojemme puitteissa myös ilman ajanvarausta. Etusijalla ovat AINA ne, jotka ovat varanneet ajan. Päivän ja seuraavien päivien varaustilannetta pääset tarkastelemaan KALENTERI sivun kautta. Suuremmalla fontilla esiintyvä aika on varauksen alkamisaika ja pienemmällä fontilla esiintyvä aika on varauksen loppumisaika. Jos varausten väli on 10 min tai sen alle, niin emme suosittele kokeilemaan onnea.

Posted by:

Share:

Tags